sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Rokotuksia ja hampaita

Käytiin kissojen kanssa vuosirokotuksilla viime torstaina. Normaalisti ollaan käyty keväällä, mutta nyt ajattelin että Natalialla on parempi olla rokotukset voimassa ennen pentuja että ne varmasti saavat täyden suojan emonmaidosta. Ja ajattelin että helpompi viedä molemmat kissat samalla kertaa. Se oli tapansa mukaan jännittynyt lääkärissä mutta antoi kuitenkin käsitellä itseään oikein mallikkaasti eikä sanonut piikistä yhtään mitään.

Ikävästi kävi ilmi eläinlääkärin kurkatessa Natalian suuhun, että sillä on muodostunut hammaskiveä jo sen verran että sitä pitäisi käydä rapsuttelemassa pois. :< Se pitää rauhoittaa kyseistä toimenpidettä varten, joten saa nähdä mihin asti se lykkääntyy pentujen takia. Ell neuvoi, että sen ikeniä pitäisi hinkata suuveteen kostutetulla paperilla. Voi vain arvata kuinka "helppoa" se oli! Kai sitä vain pitää alkaa totuttelemaan neitiä hampaiden pesuun.

Harmittaa kyllä että sille on sitä päässyt muodostumaan, mutta oma syynihän se on kun en ole sen hampaita pessyt tai tarjonnut tarpeeksi "purtavaa". Kieltä olen kerran tarjonnut, ja olen kuullut että kanankaulat ovat hyvää purtavaa (luisia kanansiipiä nuo eivät osanneet syödä). Pitäisi siis jatkossa alkaa näitä tarjoamaan kissoille. Äitini pohti että miksen syötä sille vastaavia purutikkuja, mitä telkkarissakin mainostetaan koirille. Olen aina ajatellut ettei ne ole kovin tehokkaita, mutta kaippa sitäkin voisi kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti