torstai 30. elokuuta 2012

Jännä viikonloppureissu

Oltiin pentujen ja emon kanssa viikonloppuna vähän reissussa. Lähdettiin bussilla porukoilleni, kotikotiini käymään. Pakkasin emon ja pennut isoon kuljetuskoppaan matkahiekkiksen kanssa ja menin bussin perään istumaan. Pelkäsin että kissat huutaa ja haisee, mutta ihme kyllä kumpaakaan ei tapahtunut! Vähän pennut alkuun valittivat ja pyörivät, mutta lopulta rauhoittuivat. Pilli kävi tissilläkin ja jäi sitten mamman viereen nukkumaan, Pulla oli taas pienenä myttynä, hiekkalaatikon päällä. Molemmat pennut nukkuivat tyytyäisinä loppumatkan. Natalia taas ei ole mielestäni koskaan nukkunut bussimatkalla.

Pilli ja Natalia

Pulla

Perillä uusi paikka oli vähän jännä mutta mielenkiintoinen. Pilli vaikutti paljon rohkeammalta Pullaan verrattuna, joka ei uskaltanut tulla alakertaan ensimmäisenä päivänä. Lopulta kuitenkin molemmat riehuivat ympäri kämppää.

Kävin ilman emoa pentujen kanssa myös kaverillani, jolle oli n. 20 min automatka. Tällä kertaa pennut eivät olleetkaan yhtä hiljaisia vaan pitivät välillä konserttia. Ilmeisesti emon läsnäolo rauhoitti niitä kuitenkin aika paljon. Kaverini luona Pilli oli taas heti alkuun reipas ja Pullaa vähän jännitti, ja se tulikin kahvipöydässä syliini nukkumaan, mitä se ei kyllä ennen ole tehnyt! Lopulta ne sielläkin riehuivat mutta enimmäkseen nukkuivat jännän päivän väsyttäminä. Loppuun kaverin ottamia kuvia väsyneistä vauvoista. (vauvat täyttävät ensi sunnuntaina jo 11 viikkoa, hui!)




Pulla

Pilli




Pulla

Pilli
Pulla

Pilli

Pilli
Pulla

2 kommenttia:

  1. Voi että, miten isoja (ja söpöjä!) pikkuisista on kasvanut! :)

    VastaaPoista
  2. Joo ne alkaa olemaan jo Isoja Poikia, varsinkin isoveli Pilli joka painaa jo yli 1,5 kg!

    VastaaPoista