maanantai 24. syyskuuta 2012

Viimeiset hetket yhdessä

Pilli matkustaa rennosti.
Vein Pillin perjantaina uuteen kotiin. Poika matkusti todella reippaasti koko matkan, vaikka olikin ensimmäistä kertaa yksin kuljetuskopassa. Perillä se sitten riehuikin monta tuntia putkeen. Vähän haikea fiilis toki oli, mutta oli kiva kuitenkin jättää se sinne uuden, hyvän perheen kanssa. Pillin uusi koti on Espoossa, jossa on jo aiempaa kokemusta kissoista ja turkkilaisista vaneista, nimittäin perheessä asustaa 20-vuotias naaras-vani. Pilli sai uudeksi nimekseen Killi. :)

(vaikka näiden pentujen luovutusikä onkin 14-viikkoa, olisi se tullut Pillille täyteen vasta sunnuntaina. Oli siis parempi viedä se jo perjantaina niin sillä oli viikonloppu aikaa tutustua uuteen perheeseen ennen kuin se jäi työ/koulupäivien ajaksi yksin)

Killi on kuulemma ottanut kodin omakseen eikä osoita minkäänlaisia merkkejä koti-ikävästä.


Viimeinen kuvaustuokio. Pulla ja Pilli

Pilli eli Killi näyttää erittäin paljon äidiltänsä. :D

Pilli
Pulla
 
Killi venyyyy

"Pesen sun päätä"
"Pesen sun korvaa"
"Pesen sun tassua"

Pulla jäikin sitten kotiin minun, emo-Natalian ja Niila-mamman kanssa. Natalia alkoi jo viime viikolla vierottaan pentujaan, ja nyt se siis sähisee ja läiskii Pullaa. Yksin jäätyään Pulla onkin ollut aika paljon ihmisten perään ja alkaa kehrään jos sille edes juttelee. Pullan uuden nimen kanssa olikin hieman vaikeuksia... Se on kovin Pulliintunut, vaikkei sille ollutkaan tarkoitus sitä nimeä alunperin jättää. Yritin keksiä sille uutta nimeä, mutta mitään hyvää ei ole vieläkään tullut mieleen. Lukuunottamatta Norbertia, jonka bongasin jo keväällä että se voisi olla hyvä nimi (Hagridkin niin rakasti Norbertia vaikka se olikin vähän tuholainen, kun oli sitä niin pitkään toivonut...). Norbert on kuitenkin vähän vaikea sanoa eikä siitä muovautuvat lempinimetkään oikein iskeneet. Päädyin sitten Pulla-Norbertiin. :----) Pullaksi sitä sitten sanotaan, ja saa nähdä jääkö tuo Norbert jossain vaiheessa kokonaan pois.


Pulla-Norbert

Kahden viikon päästä onkin näyttely Kirkkonummella, jonne molemmat pojat on ilmoitettu sunnuntaille. Kiva nähdä taas Killiä, ja muutenkin päästä pitkästä aikaa näyttelyyn. Luvassa on melkoinen kilpailu, sillä urospentuja on näiden lisäksi neljä muutakin, mikä on aikamoinen määrä näin pienen rodun parissa. :)


(Pulla ja Pilli)
Pulla-Norbert ja Killi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti