maanantai 15. lokakuuta 2012

Ensimmäinen näyttely

Sunnuntaina 7.10. pennut olivat ensimmäisessä näyttelyssään. Urospentuja oli viisi kipaletta, eli melkoinen kilpailu näin pienen rodun parissa. Siinä kävikin sitten niin että Pulla-Norbert oli EX4 ja Killi EX1 TP NOM, eli erittäin hyvin meni Killillä. :) Paneelissakin se kävi mutta valitettavasti ei saanut yhtään ääntä.

Killin ja Pullan häkit.
Pulla nukkuu pesässään.






Tuomari tykkäsi kaikista pennuista, mutta Killiä kehui eniten. Sillä oli kuulemma erittäin hyvä luusto, turkki ja silmät. Se olikin pennuista isoin ja kehittynein. Pullastakin se tykkäsi mutta tuomarin mielestä Pullalla on vähän liian lyhyt profiili. Saas nähdä mitä seuraava tuomari sanoo. ;)
Killi riekkuu ympäriinsä.

 










Pulla otti rennosti häkissään koko päivän, se vaan nukkui ja välillä vähän söi ja leikki. Killi taas oli ihan mahdoton ja hyppi koko ajan pitkin häkkiä ja verhoja. Se onnistui melkein heti kaatamaan hiekkalaatikon ja vesikuppinsa eli päästiin saman tien siivous- ja puunauspuuhiin. Arvostelussakin pennut käyttäytyi hyvin. Pulla vähän marisi tapansa mukaan ja vähän sähisteli muille kissoille. Killillä oli sata jalkaa eikä se meinannut malttaa pysyä paikoillaan. Mutta hyvin kuitenkin kummatkin käyttäytyi.


  
Pulla-Norbert arvostelussa, kuva Heikki Siltala.
 
Killi arvostelussa, kuva Heikki Siltala.
 Muut Heikki Siltalan kuvat näyttelystä löytyy täältä.

Todella kiva päivä oli kaiken kaikkiaan. Marraskuussa pennut on ilmoitettu ERY-SYDin näyttelyyn, tosin tällä kertaa eri päiville, Pulla lauantaille 3.11. ja Killi sunnuntaille 4.11.


Bonuskuva, Pulla nukkuu sohvalla.