sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kuin kaksi marjaa

Monet kyläilevät vieraat ovat ihmetelleet "miten te erotatte ne toisistaan?". Vaikka pennut ovatkin ihan erinäköisiä, niin nopealla vilkaisulla ja vieraan silmin ne näyttävät samanlaisilta. Ajattelin vähän listata pentujen eroavaisuuksia sekä ulkonäön että luonteen suhteen. 

Pulla-pikkuveli

Pilli-isoveli

Parhaiten pennut erottaa Pulla-pikkuveljen niskaläntistä. Sillä on siis niskalla ylimääräinen punanen läntti (jota kutsutaan myös "Allahin peukalonjäljeksi"). Pullalla on myös täysin valkoiset korvat, kun Pillillä nousee vasempaan korvaan hieman punaista. Pullan naaman väritys on myös symmetrisempi kuin Pillin. Pillillä on selässä ylimääräinen väriläntti. Tosin Pullallakin on mutta pienempi ja lähempänä häntää. Pentujen päät ovat myös erilaiset rakenteeltaan. Pullalla on kuulemma parempi otsa, leuka ja leveämpi pää. Pillillä taas on parempi nenä ja kauniimmat silmät. Pillillä oli pienempänä aika puikula pää, mutta nyt sekin on pyöreytynyt. 2-3 viikkoisina Pulla vaikutti lupaavammalta, mutta nyt ei enää osaa sanoa siihenkään mitään, kun ei tiedä miten pennut kehittyy kasvaessaan. Itsehän en näitä osaa katsoa, vaan mainitut erot perustuvat pentujen kasvattajan analyysiin. ;) Pillin turkki tuntuu myös pehmeämmältä ja sileämmältä.


Pilli vauhdissa

Pulla

 Luonne-erotkin ovat nykyään selkeämmät kuin 4-8 viikkoisina. Ihan pieninä Pilli oli reippaampi ja kuljeskeli enemmän ympäriinsä Pullan maatessa tissillä. Nykyäänkin Pilli on riehakkaampi ja kahelimpi. Se riehuu ympäriinsä, hyppii jalkoja pitkin ja on aivan ylivilkas. Se pureskelee enemmän sormia kuin Pulla, ja se riehuu niin paljon että jopa läähättää välillä, ja silti pitää jatkaa menoa. Pullakin toki riehuu ja kolistelee tavaroita, mutta on kuitenkin vähän rauhallisempi. Pulla taas marisee enemmän kun sitä ottaa syliin ja hoitotoimenpiteitä suorittaessa. Pulla tykkää leikkiä itekseen, se löytää aina välillä jonkun kivan lelun ja leikkii sillä ties kuinka kauan. Samalla se murisee itsekseen ja Pillille jos se tulee lähelle ihmettelemään. Sanon Pullaa mammanpojaksi ja ressukaksi. Vieläkin se viihtyy ajoittain tissillä, vaikkei Pilli viihdy enää juuri ollenkaan.


Vaikka alussa Pulla-pikkuveli olikin isompi, on Pilli mennyt siitä ohitse. Niillä on melkein 200 g painoeroa. Tämä voi tarkoittaa sitä, että Pillistä tulee isompi, tai sitten se on vain aiemmin "valmis" ja Pulla kehittyy hitaammin. Joka tapauksessa nyt Pilli näyttää paljon enemmän isolta kissalta kuin Pulla.


Pulla ja Pilli


Natalia pesee Pilliä

Natalia pesee Pilliä

Pulla tunkee tissille

Pulla tissilliä, Natalia pesulla

"Yhyy, minne mun tissi meni!?"


Söpö pieni poika <3

2 kommenttia:

  1. Voi kun suloisia! Todella kuvauksellisia! <3

    VastaaPoista
  2. Joo kyllähän noin söpöistä kohteista hyviä kuvia saa väkisinkin. :) siis silloin kun on salama käytössä tai pennut pysyvät aivan paikoillaan...

    VastaaPoista